Siirry sisältöön

Alppilentäjät

Alppilentäjät

Seuraavat näytökset

HUOM: 21.12. SAAKKA MYYMME ENINTÄÄN KYMMENEN LIPPUA KUHUNKIN NÄYTÖKSEEN

Elokuva ei ole poliittinen kannanotto, eikä vanhan tarinan uusinta, vaan nykyaikaisia menetelmiä soveltava tutkimusmatka sadan vuoden takaisiin tapahtumiin Ilmavoimien historiassa.

Kaksi silloisille ilmavoimille lahjoitettua, meritiedusteluun soveltuvaa italialaista Savoia S.9. lentovenettä päätettiin siirtää Italiasta Suomeen lentämällä. Tehtävään valittiin kolme sen ajan kokeneinta ja taitavinta suomalaislentäjää. Yritys oli 1920-luvulla peräti sensaatiomainen, koska reitillä oleva Alppien vuoristo oli sitä ennen ylitetty lentämällä vain muutaman kerran. Yritys oli vähällä onnistua, mutta molemmat koneet tuhoutuivat Sveitsissä, ja koneiden miehistöt menettivät henkensä. Tämä päivämäärä on siis ollut alkuna vuosittaiselle Ilmavoimien vainajien muistopäivälle 7.9.

ELOKUVALLA ON UUTTA ANNETTAVAA TARINAAN

Koneista on laadittu tarkat 3D-mallit lentävät juuri samoissa maisemissa, joissa ne lensivät sata vuotta sitten. Alppien sekä koko tapahtuman mittasuhteet tulevat näin havainnoiduksi. 

Usean eri ilmailun asiantuntijan haastattelun, erillisten tutkimusten sekä lentosimulaatioissa esiin tulleiden havaintojen perusteella elokuvalla on erittäin vahvat edellytykset tuoda esiin uutta tietoa ja peräti vaihtoehtoista teoriaa tapahtumien todellisista syistä. Tämä uusi tieto ei himmennä suomalaislentäjien lennon ja yrityksen sankarillisuutta, mutta poistaa siitä yhteydestä negatiiviset epäilykset siitä, että onnettomuudet olisivat johtuneet esim. italialaisen lentokonetehtaan työntekijöiden suorittamasta sabotaasista tai huolimattomuudesta.

Elokuva perustuu kirjoihin Väinö Mikkola – Alppilentäjän elämä valokuvina ja esineinä (Susanna Vallius, Suomen Ilmavoimamuseon julkaisuja 12 / 2019) ja Alppilentäjien murhenäytelmä 1920 – Tapaturmia vai sabotaasia? (Aarne Alitalo 1996, toim. Pentti Toivonen).